HISTORIA

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki ja sitä pidetään usein maan kulttuuri- ja tiedepääkaupunkina. Tarton yliopisto, Kustaa II Aadolfin v. 1632 perustama, on Viron vanhin yliopisto. Tartossa sijaitsee myös Viron vanhin ammattilaisteatteri – v. 1870 avattu Vanemuine.

Ensimmäiset merkinnät Jurjevista (Jurin kaupunki) ovat vuodelta 1030, jolloin Nestorin kronikkojen mukaan Jaroslav Viisas valloitti Emajoen rannalla elävät tšuudien heimot.

Muinaisen Tarbatun linnoituksen valloittaminen v. 1224 merkitsi tarttolaisille muinaisen vapaussodan päättymistä. Tartosta tuli yksi Vanha-Liivinmaan varakkaimpia kaupunkeja, joka sai elantonsa lähinnä Venäjän ja Länsi-Euroopan välisestä kaupankäynnistä. Loistoaika päättyi Liivin sotaan, jonka aikana Tarton valloittivat niin venäläiset, puolalaiset kuin myös ruotsalaiset, joiden haltuun kaupunki lopulta jäi.

Ruotsin aikana Tartossa perustettiin Academia Gustaviana (nykyinen Tarton yliopisto) sekä Forseliuksen opettajaseminaari.

Pian venäläiset kuitenkin valloittivat Tarton Pohjan sodan aikaan, kuljettivat kaikki kaupungin asukkaat vuonna 1708 Venäjälle ja polttivat kaupungin. Sodan jälkeen Tartto koostui puutaloista, joita kiusasivat jatkuvat tulipalot. V. 1775 tulipalossa tuhoutui 2/3 kaupungista. Korjaustöiden aikana Katariina II lahjoitti Tarton symboliksi muodostuneen Kivisillan.

1800-luvulla Tartto kehittyi kulttuuripääkaupungiksi. Vuonna 1802 Tarton yliopisto avattiin uudelleen, julkaistiin sanomalehteä Postimees, monet seurat ja yhdistykset toimivat, ja niiden jäsenistä tuli myöhemmin heräämisajan avainhenkilöitä.

Toinen maailmansota tuhosi suurimman osan Tarton kaupungista, mukaan luettuna historialliset rakennukset kuten Kivisilta, Viron kansallismuseo ja Vanemuisen rakennus. Neuvostoaikana kaupunki oli suljettu ulkomaalaisilta, sillä Raadin lentokentällä sijaitsi pommittajien tukikohta.

Viron jälleenitsenäistymisestä v. 1991 alkaen Tartossa on toteutettu monia kunnostustöitä, esimerkiksi Johanneksen (Jaani) kirkko on saanut uuden ilmeen. Tartto on edelleen Viron kulttuuripääkaupunki sen inspiroivan akateemisen ilmapiirin, upeiden maisemien ja ainutlaatuisen historiansa vuoksi.